
Mikäli siivousta ei ole tehty palvelukuvauksen mukaisesti, suoritetaan se tekemättä jääneeltä osalta uudelleen ilman lisäveloitusta asiakkaan asiallista ja välitöntä reklamointia vastaan. Yhtiöllämme on voimassa oleva vastuuvakuutus mahdollisten vahinkojen varalle.
Haluamme varjella asiakkaidemme yksityisyyttä. Jokaisella työntekijällämme on salassapitosopimus siivouskohteista.
Kodinhoidon minimityöaika on vähintään yksi (1) tunti kerrallaan ja palveluita voidaan tilata ma–pe klo 07:00–18:00 väliselle työajalle. Jos teillä on ehdottaa toista kohdetta, voimme myös sopia kahden lähellä toisiaan olevan kodin kanssa lyhyemmästä siivouksen minimiajasta.
Pääkaupunkiseudulla Kehä III:n sisäpuolella matkakuluja ei veloiteta, ellei erikseen sovittu kuljetus vaadi oman auton käyttöä. Kehä III:n ja Pääkaupunkiseudun liikennelaitosten ulkopuolisissa toimeksiannoissa veloitetaan kustannusten mukainen matkakorvaus ja -aika.
Tuntityöt laskutetaan kerran kuukaudessa jälkikäteen. Lähetämme automaattisesti yksityisasiakkaillemme maksutta maaliskuussa edellisen vuoden laskutuskoonnin verotuksen kotitalousvähennystä varten. Kesken vuotta tilatusta koonnista veloitamme 12,20 € (sis. alv 23%).
Pidätämme itsellemme oikeuden hinnanmuutoksiin kuukauden ennakkovaroitusajalla. Tarkemmat toimitusehdot annamme kartoituskäynnin yhteydessä ennen sopimuksen tekemistä tai etukäteen pyydettäessä.